Maakuntajohtajamme Tytti Määttä Pohjois-Savon liitosta piti erittäin inspiroivan avauspuheen Boosting Geographical Indications -seminaarissa 11. marraskuuta 2025 Kuopiossa. Taste Savo -verkosto sai luvan julkaista tämän puheen verkkosivuillamme – tässä se on – viisaita sanoja Tytiltä!
Hyvää huomenta ja lämpimästi tervetuloa Kuopioon ja Pohjois-Savoon! On todellinen ilo saada teidät tänne meidän maakuntaamme. Kuopio tunnetaan vieraanvaraisuudestaan ja sydämellisyydestään, ja tänä vuonna kaupunki juhlii hyvin erityistä merkkipaalua, 250-vuotisjuhlaa.
Juhlavuoden kunniaksi paikalliset koulut tarjoavat ensi viikolla palan alueellista identiteettiämme – pienen mutta merkityksellisen jälkiruoan: mustikkakukkosen eli savolaisen mustikkapiirakan. Meille se ei ole vain jälkiruoka. Se on tapa siirtää perinteitä, makuja ja muistoja sukupolvelta toiselle. Kun Kuopion koululaiset ensi viikolla nauttivat mustikkakukkosta, he eivät maista vain jotain herkullista – he maistavat palan kulttuuriperintöämme.
Kun ajattelen, mistä oma suhteeni ruokaan alkoi, palaan aina isoäitini keittiön pöydän ääreen. Siellä opin, että ruoka ei ole koskaan pelkkää syömistä – se on yhdessä olemista. Siellä istuin pienenä tyttönä, ja isoisäni tarjosi minulle makkaraviipaleen – luonnollisesti yhden perinteisimmistä suomalaisista ruoista!
Samassa keittiössä isoäitini opetti minulle paitsi pullan leipomisen, myös maitoperunoiden, veripaltun, erilaisten rössyruokien sekä juhlahetkiin juhannusjuustokeiton, juustoleivän ja uunijuuston valmistamisen.
Meillä oli lypsykarjatila, joten maitopohjaiset ruoat olivat luonnollinen osa arkea – vielä 1980- ja 1990-luvuilla. Nuo ateriat olivat yksinkertaisia, mutta ne kantoivat mukanaan rakkautta, huolenpitoa ja arjen rytmiä.
Myöhemmin, kun muutin Kuhmoon, löysin uusia paikallisia perinteitä – kuten avokalakukon ja rönttösen. Ja olen ylpeä voidessani sanoa, että tuona samana vuonna, 10. heinäkuuta 2008 rönttönen sai Euroopan unionin suojatun maantieteellisen merkinnän (PGI).
Se on upea tunnustus tuotteelle, joka yhdistää paikalliset raaka-aineet, kärsivällisyyden ja taidon – ja kyllä, voin ylpeänä tunnustaa, että olen jopa osallistunut rönttösen rypytyksen MM-kisoihin! Se oli vakavaa puuhaa – ja valtavan hauskaa.
Jossain vaiheessa aloin myös leipoa mustikkakukkoa itse – piirakkaa, joka on syvästi juurtunut savolaisiin koteihin. Se on helppo valmistaa, täynnä makua ja metsän tuoksua. Ja tänä vuonna mustikkakukko on ollut meille Pohjois-Savossa erityisen tärkeä. Osana maakunnallista juhlaa yli tuhat oppilasta ympäri Pohjois-Savoa on saanut Pohjois-Savon liitolta raaka-aineet leipoakseen oman mustikkakukkonsa koulun keittiössä. Tämän kampanjan tavoitteemme on ollut yksinkertainen mutta merkityksellinen: auttaa nuoria kokemaan ruoka ei vain ravintona, vaan kulttuurina, luovuutena ja yhteytenä.
Meillä on myös lisää juhlan aihetta: ”Savolainen mustikkakukko” on saanut EU:n suojatun maantieteellisen merkinnän (PGI). Tämä tunnustus turvaa nimen ja kunnioittaa sen pitkää mainetta aitona savolaisena herkkuna. Vain Etelä- ja Pohjois-Savossa valmistetut tuotteet, joissa on perinteinen suljettu ruiskuori ja villimustikkatäyte, voivat kantaa nimeä ”Savolainen mustikkakukko”.
Suoja auttaa estämään nimen väärinkäyttöä, edistää aitojen tuotteiden tunnettuutta ja vahvistaa alueellista identiteettiä ja ruokaperintöä. Se tarkoittaa, että kun joku syö täällä Savossa valmistettua mustikkakukkoa, hän tietää tarkalleen, mistä se tulee – ja millaista rakkautta ja maisemaa siihen on leivottu.
Mutta tänään haluan puhua myös jostain syvemmästä – jostain, joka koskee koko Eurooppaa. Kouluruoat eivät yksin voi säilyttää yhteistä ruokakulttuuriamme, jos perheet eivät enää syö yhdessä. Suomi Syö 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaiset syövät yksin useammin kuin koskaan. Valmisruokien myynti kasvoi viime vuonna yli 13 prosenttia, ja vuodesta 2020 lähtien se on lisääntynyt yli 50 prosenttia. Ruoka, joka ennen oli jaettu kokemus, on muuttunut tuotteeksi, jota mitataan hinnalla ja nopeudella. Syömisestä on tullut sooloesitys – nopea, tehokas ja yksinäinen. Se on harmi, sillä ruoka voisi olla juuri se, mikä tuo meidät takaisin yhteen – kotona, kouluissa ja yhteisöissä.
Ranskassa ja Italiassa syöminen on sosiaalinen teko – se ylläpitää kulttuuria, perhettä ja paikallista taloutta.
Suomessa kouluruokajärjestelmämme on jo tällainen yhteinen perinne – sellainen, jota meidän täytyy suojella ja vaalia, mutta se ei voi toimia yksin. Meidän on elvytettävä perheateriat ja palautettava ruoan arvostus arjessa.
Tietenkin hidastaminen ja yhdessä istuminen ei ole aina helppoa. Elämä on kiireistä ja aikataulut täysiä. Mutta pienillä askeleilla on merkitystä. Kerran päivässä osa perheestä pöydän ääreen. Muutaman kerran viikossa koko perhe. Kerran kuussa kutsutaan ystävät tai sukulaiset mukaan.
Reseptit ja kattaukset voivat tulla ruudulta – mutta ehkä kannattaa sammuttaa se ruutu puoleksi tunniksi. Vastineeksi saamme jotain arvokkaampaa: yhteistä ruoanlaittoa, keskustelua, naurua – yhteenkuulumisen tunnetta.
Ehkä meidän täällä pohjoisessa on aika ottaa hieman inspiraatiota etelästä –
kattaa pöytä, hidastaa ja palauttaa ruualle sen ansaitsema kunnioitus. Ruoka ei ole vain polttoainetta – se on osa elämää.
Ja kun tänään keskustelemme maantieteellisistä merkinnöistä, muistakaamme, että ne eivät suojaa vain nimiä tai reseptejä – ne suojaavat tarinoita, paikkoja ja ihmisiä. Ne pitävät elossa yhteyden maiseman, perinteen ja maun välillä.
Maantieteelliset merkinnät vahvistavat myös kestävää paikallista ruokataloutta. Ne sopivat erinomaisesti ruokavientiin matkailun kautta, jossa aidot tuotteet kertovat oman tarinansa. Kun vierailijat maistavat savolaista mustikkakukkoa täällä Kuopiossa, he maistavat meidän metsiämme, peltojamme ja kotiseuturakkauttamme.
Siinä on paikallisen ruoan voima – se yhdistää ihmisiä, suojaa identiteettiä ja jakaa kulttuuria rajojen yli. Ja se, uskon, on parasta markkinointia, mitä Suomella – ja Euroopalla – voi olla.
Tytti Määttä, maakuntajohtaja, Pohjois-Savo
